Sain eilen odotetun puhelun. Tai no en kyllä osannut odottaa sitä puhelua joten ei se voinut olla odotettu. Helmikuussa käväisin reksille ilmottautumassa ja hän epäili töitten tulevan hakuun maalis-huhtikuussa. Olenkin sitten päivittäin kyylännyt kunnan sivuja jotta koska pääsee hakemaan. Reksi kyllä lupasi laittaa sähköpostia ettei haku mene multa ohi mutta en uskaltanut luottaa siihen keltaiseen muistilappuun kun hänelläkin on varmasti sata ja yksi muistettavaa asiaa... Eilen reksi kuitenkin soitti ja tarjosi minulle töitä. Nyt minulla on siis töitä. Ensi vuodeksi. Ihan aika kiva juttu. Ehdin nimittäin jo muutaman unettoman yön viettämään, pitäähän sitä vähän stressata että miten ensi vuosi kehkeytyy. Suotta, kyllä nämä asiat on isommissa käsissä.
Mies jää siis koti-isäksi. Puhuimme siitä jo ennen Iippon syntymää. Sanoin, etten voi mitenkään tietää miten viihdyn kotiäitinä. Kysyin silloin, että onko hän valmis jäämään kotiin jos minusta tuntuu että haluan töihin. "Miksikäs ei, kai minäkin osaan lasta hoitaa." oli vastaus ja sitä tässä nyt sitten käydään lunastamaan. Olen älyttömän kiitollinen miehelleni, tiedän, että harvempi mies suostuu jäämään kotiin. En kyllä tiedä miksi. Istuuko stereotypiat miesten ja naisten töistä meissä niin tiukasti? Kuitenkin uskon että meidän Iippo-pojalle on lahja että isi on hänen kanssa vuoden jolloin opetellaan puhumaan ja liikkumaan...
...vaikkakin olen epäillyt, että kymmenen vuoden päästä meillä on 2. divarissa salibandya pelaava poika joka ei osaa puhua...
No, onneksi minä olen paljon kotona, ja onneksi isäkin on kova puhumaan :)
Nyt Iippo on nukkumassa ja minä jatkan neulomista, on meinaan uudet sukat taas työn alla!
Mies jää siis koti-isäksi. Puhuimme siitä jo ennen Iippon syntymää. Sanoin, etten voi mitenkään tietää miten viihdyn kotiäitinä. Kysyin silloin, että onko hän valmis jäämään kotiin jos minusta tuntuu että haluan töihin. "Miksikäs ei, kai minäkin osaan lasta hoitaa." oli vastaus ja sitä tässä nyt sitten käydään lunastamaan. Olen älyttömän kiitollinen miehelleni, tiedän, että harvempi mies suostuu jäämään kotiin. En kyllä tiedä miksi. Istuuko stereotypiat miesten ja naisten töistä meissä niin tiukasti? Kuitenkin uskon että meidän Iippo-pojalle on lahja että isi on hänen kanssa vuoden jolloin opetellaan puhumaan ja liikkumaan...
...vaikkakin olen epäillyt, että kymmenen vuoden päästä meillä on 2. divarissa salibandya pelaava poika joka ei osaa puhua...
No, onneksi minä olen paljon kotona, ja onneksi isäkin on kova puhumaan :)
Nyt Iippo on nukkumassa ja minä jatkan neulomista, on meinaan uudet sukat taas työn alla!
1 kommentti:
Onneksi olkoon! Kyllä elämän langat onneksi on suuremman neulojan käsissä kaiken aikaa.Silloin kun siltä tuntuu. Ja myös silloin, kun emme oikein ymmärrä ja ihmettelemme sitä tummaa raitaa, joka tekeytyy neuleeseemme.
Sirpa
Lähetä kommentti