Kissa on peto

Nukuttiin tänään Iippon kanssa puoli yhdeksään ja se oli ihanaa. Paitsi Tyynestä, joka kuulemma oli jo Myöhässä! Ai että myöhässä mistä? No koska varhainen kissa saaliin nappaa. Tänään se myös toteutui; Tyynen eka saalis. Innoissaan se roudasi sen näytille ja innoissani olin minäkin, vaikka huomasin sen olevan päästäinen. Eihän kissa sitä syö. Tyynelle se oli ehkä kuitenkin ihan sama, ei se varmaan söisi hiirtäkään, onhan se karvainen. Joten suuren saalisreissun ja siihen liittyneiden kiitosten ja kehujen kerjuun jälkeen se pinkaisi sisälle omalle lautaselle. Saalistaessa nimittäin tulee hurjan nälkä ;)

Sorry vaan, te kaikki joiden mielestä tämä on julmaa.
Minusta tämä on niin hauskaa
että ilmoitin tästä välittömästi sekä miehelle että äidille :D

Jokainen tsäänssi on mahdollisuus

Eilen mun elämälle löytyi tunnari. Se tuli ja alkoi lyödä mun sydämellä.
Rauhan aika. Ehkä siksi. Että mun elämässä on nyt rauhan aika.
Kaikki tuossa kappaleessa on niin jotain mitä on ollut mutta ei enää.
Se pysäytti hetken ja näin kaiken mitä nyt on.

Minua katsoo takaisin pieni, täydellinen ihminen täynnä luottamusta ja rakkautta.
Se on niin puhdas. Tuo pieni.

Virheitä. Niitä on ja kyllä ne on myönnettykin monesti.
Osa olkaa kohauttamalla, osa niin että tuntuu tyhjälle ja osa itkun kanssa.
Osassa on jotain lämmintä jossain kohdin.
Vieläkin.
Niistä kai se nykyinen minä rakentuu.

Sain takaisin ihan älyttömästi.

Vain heikkous voi
Lupauksen murtaa
Harvoin teen sen tahallani

Lähellä ei aina kiinni saa
Vain heikkous voi
Lupaukset murtaa

Vaikka tahdon kaiken kieltää
Tiedän etten paeta voi
Pakko myöntää kaikki virheet
Kuinka paljon korjata voin

Vain heikkous voi
Totuuden peittää
Teen sen näin
Niin helposti hyväksyn sen

Virheitään ei näe
Lähellä vain jää
Toisen jalkoihin
Lähellä

Vaikka tahdon kaiken kieltää
Tiedän etten paeta voi
Voiko murheet kaiken viedä
Kuinka paljon takaisin saan

/Sara

Tärkeitä töröttäjiä

pikkuinen poika iippo ilmari näytti tänään neuvolassa
että osaa ottaa helmen peukulla ja etusormella.
ja vaikka sen vielä pienemmänkin helmen,
sen nuppineulanpään kokoisen,
vaikka.

iippo osaa jo nousta istumaan sitterissä,
istua töröttää siinä sitten tosi tärkeänä.
ja MYÖS iippo oppi kääntymään mahalta selälleen,
ihan perinteiseen malliin.
ei mittarimatomalliin vaikka ensin siltä näyttikin.

ulkona on mahtava sää ja siellä töröttää tärkeänä tämmöisiä:

Taakka harteiltani

Sain eilen odotetun puhelun. Tai no en kyllä osannut odottaa sitä puhelua joten ei se voinut olla odotettu. Helmikuussa käväisin reksille ilmottautumassa ja hän epäili töitten tulevan hakuun maalis-huhtikuussa. Olenkin sitten päivittäin kyylännyt kunnan sivuja jotta koska pääsee hakemaan. Reksi kyllä lupasi laittaa sähköpostia ettei haku mene multa ohi mutta en uskaltanut luottaa siihen keltaiseen muistilappuun kun hänelläkin on varmasti sata ja yksi muistettavaa asiaa... Eilen reksi kuitenkin soitti ja tarjosi minulle töitä. Nyt minulla on siis töitä. Ensi vuodeksi. Ihan aika kiva juttu. Ehdin nimittäin jo muutaman unettoman yön viettämään, pitäähän sitä vähän stressata että miten ensi vuosi kehkeytyy. Suotta, kyllä nämä asiat on isommissa käsissä.

Mies jää siis koti-isäksi. Puhuimme siitä jo ennen Iippon syntymää. Sanoin, etten voi mitenkään tietää miten viihdyn kotiäitinä. Kysyin silloin, että onko hän valmis jäämään kotiin jos minusta tuntuu että haluan töihin. "Miksikäs ei, kai minäkin osaan lasta hoitaa." oli vastaus ja sitä tässä nyt sitten käydään lunastamaan. Olen älyttömän kiitollinen miehelleni, tiedän, että harvempi mies suostuu jäämään kotiin. En kyllä tiedä miksi. Istuuko stereotypiat miesten ja naisten töistä meissä niin tiukasti? Kuitenkin uskon että meidän Iippo-pojalle on lahja että isi on hänen kanssa vuoden jolloin opetellaan puhumaan ja liikkumaan...

...vaikkakin olen epäillyt, että kymmenen vuoden päästä meillä on 2. divarissa salibandya pelaava poika joka ei osaa puhua...

No, onneksi minä olen paljon kotona, ja onneksi isäkin on kova puhumaan :)

Nyt Iippo on nukkumassa ja minä jatkan neulomista, on meinaan uudet sukat taas työn alla!

-Kuka siellä?

-Minä täällä, minä kärpästen kuningas!

Näin meillä iskä aina vastasi kun pikkuisena huudettiin että -KUKA TULI?

Minua on puraissut neulekärpäinen. Tuloksena on samasta Novitan Vuodenajat Kevät kerästä Iippiselle tumput ja meille molemmille sukat:

Ja uusi kerä odottaa silmien luojaa.

Pääsiäinen, Kinderin lahja maailmalle?

Mies tulee pian töistä ja alkaa pääsiäisloma. Onpa mukavaa. Toivoisin säiden suosivan edes sen verran että lenkkeilemässä olisi kiva käydä ja jos joku päivä vaikka uskaltautuisi retkelle jonkinlaista nakkia paistamaan. Mies haaveilee polttavansa pohjalaisittain pääsiäiskokon - koko kokonko? Koko kokon. Saa nähdä. Se varmaan myös virpoo sunnuntaina ihan periaatteesta...

Pääsiäinen. Kristillisistä juhlista minun mielestä kaikista suurin, pitäisi mennä joulunkin ohi. Mutta kas kummaa, tonttujen sijaan noidat ja suklaamunat on vallanneet koko pääsiäisen. Jotenkin tuntuu sille, että sitä vähää kuin mitä Jeesus-lapsi käy jouluna kenenkään mielessä, ei juuri kukaan enää muistele pitkäperjantaina kärsimystä ja pääsiäisen riemua, ylösnoussutta Kristusta. Pääsiäinen on enemmänkin semmoinen kevätjuhla. Jippii, kohta on vappu - juhla.

Kiirastorstai ja väki valmistautuu lähtemään baariin.

Huutelenko korkealta itsekään?

Moneen kertaan, sekä jouluna että pääsiäisenä, olen joutunut nalkkiin. Uskovassa perheessä kasvaneena nämä jutut on tuttuja. Liian tuttuja. Ne on niin itsestäänselvyyksiä! Jeesus syntyi jouluna, tuli tänne ja nöyrtyi ihmiseksi, Jumala antoi oman poikansa, antoi kuolemaan asti. Pääsiäisenä Lensi maahan enkeli kertomaan että Jeesus on voittanut kuoleman, sovittanut kaikkien kaiken. Myös minun.

Mutta ettei se sitten tunnukaan missään. Vaikka katsoisi Jeesus-vilmejä. On kuin murrosikäinen, joo joo, tiedetään. Että pitää tikistää. Keskittyä. Elää se itse eikä kuunnella kuinka pään sisällä kerhotäti kertoo.

Hiljentyä.

Onneksi Jeesus sovitti tämän tämmöisenkin, penseyden, johon helposti tipahtaa. Tai lähinnä jossa helposti kulkee, mutta josta haluaisi tänä pääsiäisenä tipahtaa pois. Hiljaista pääsiäisen aikaa, toivottaa Min blåggen.

Tyyne Neponen alias Fileas Fogg.

Moni meidät tunteva tai Min blåggenia lukenut tietää että meillä on kissa, Tyyne Neponen, joka on viettänyt lokoisia sisäkissan päiviä meillä jo reilut neljä vuotta. Moni minut paremmin tunteva tietää myös, että olen suhtautunut kielteisesti kissojen vapaa-elämään ulkona; kaupungeissa, kylillä ja maallakin - varsinkin jos lähiympäristössä on niille vaarallisia asioita, lähinnä liikennettä, avoimia lietesäiliöitä yms. Ja kuka nyt haluaa naapurin kissaa pihalleen kakkimaan tai kollia pissimään. (Juuri ihmisten ajattelemattomuudesta tässä asiassa johtuu monien muiden kissa-viha.)

Sanotaan, ettei eläin osaa kaivata semmoista, mistä sillä ei ole tietoa. No ei varmaan ihminenkään. Mutta onko se hyvä peruste esimerkiksi nyt kissan sisällä pidolle? Onko se reilua?

Tyyne ulkoili ensimmäisiä kertoja kaupungissa, valjaissa tietysti. Ja pelkäsi ihan tuhottomasti. Pienemmälle kylälle, metsän vieressä sijaitsevaan rivitaloon muutettuamme, Tyyne innostui ulkoilusta enemmän ja monet kerrat metsässä kierreltiinkin. Tänne landelle muutettuamme väsäsimme Tyynelle juoksunarun tyyppisen ratkaisun jossa se vietti tuntikaupalla aikaa viime kesänäkin, aina silloin kun itsekin olimme pihalla. Pitkin kesää puhuimme ulkoilutarhasta kun tiedossa oli vauvan syntymä. Ajattelin, etten millään pysty ulkoiluttamaan sitten Tyyneä valjaissa niin paljon kuin se haluaisi: pukea nyt aina vauva ja todeta että Tyyne halusi olla pihalla 15 minuuttia. Tai viisi. Tarhasta tehtiin jo piirroksetkin kunnes totesin, että en todellakaan halua sitä rumilusta tuohon talon päähän. Talon päässähän se olisi ollut koska halusin käyttää tuuletusikkunaa ovena sinne.

Niinpä se sitten tapahtui. Päästin Tyynen ekan kerran pihalle kun olin siellä itsekin. Joskus joulun jälkeen, vai oliko loppuvuotta. Muutamia minuutteja. Ja uskokaa tai älkää, mies se yllätti täälläkin eikä vain Ainavalppaissa, hän nimittäin pisti aika pahasti vastaan. Pelkäsi, että Tyyne lähtee, että sille sattuu jotain.

Ja mies se vastusti myös silloin muutama viikko sitten kun minä päästin Tyynen aamulla ulos yksinään. Sanoin kissalle, että mene! Älä lähde meidän tontilta. Tule sisälle jos pelottaa, älä sekaannu tappeluihin. Älä uhkarohkeile.

Ja se meni. Se hiippaili ensimmäisenä päivänä maha maata viistäen, korvat heiluen, pohdiskeli lähinnä tuossa autotallin edessä tätä uutta tilannetta. Ja tuli sisälle 20 minuuttia myöhemmin. Seuraavana päivänä oli kaunis aurinkoinen päivä ja hanki kesti. Se lähti innoissaan kompostin takana olevaan ryteikköön - juuri sinne, minne kesällä hihnan päässä ei päässyt. Tunnin päästä (jonka aikana mies oli ehtinyt jo monesti miettiä missä se menee) kävin etsiskelemässä Tyyneä ja se istui talon takana olevassa ojassa, ilta-auringon tiplassa. Toisen tunnin päästä se tuli sisälle.

Nyt Tyyne on ulkoilut siis parisen viikkoa, päivittäin, usein sekä aamulla että illalla. Sisälle tultuaan se kiittelee kauheasti, syö hyvin ja menee nukkumaan. Toistaiseksi se on pysynyt hienosti meidän tontilla.

Keskustelua tämä on kuitenkin aiheuttanut. Mies haluaa, että meillä on lemmikkikissa. Mielellään elävä ja ei vain syömässä käväisevä vuokralainen. No niinhän minäkin haluan. Tiedostan kyllä, ettei meidän pihamaa ole kaikista turvallisin alue ulkoilla. Naapurissa on ärtsyjä koiria, lähellä kulkee tie - ja navettassakin on niin pahuksen liukas peltikatto ettei siinä pitänyt kissankaan kynnet... ...ja tiedänhän minä vanhana fanaatikkona, että sisäkissat elävät pidempään kuin ulkokissat - sohvaan hukkuu harvemmin kuin lietesäiliöön ja emännän ostoskassin alle liiskautuu huomattavasti harvemmin kuin jäteauton. Pihalla nautiskelevaa kissaa katsellessa (ja porukoiden 15-vuotiaaksi elänyttä rusakon pyydystäjää ajatellessa) en kuitenkaan voi olla ajattelematta: mutta kummatko elävät onnellisempana?

Kumpikaan meistä ei tykkää naapurin kissasta joka käy tarpeilla meidän pihassa, emmekä näin ollen halua että Tyyne alkaa pyöriä toisten pihoissa, VAIKKA se ei todellakaan tee tarpeita ulos, ainoastaan sisävessaansa. Kukapa sitä uskoo? Tällä hetkellä Tyyne pysyy hienosti omassa pihassa, omalla reviirillään, mutta entäpä jos se vaan joku päivä ei enää pysy? Mitenkäs teet ulkoiluun tottuneesta kissasta sisäkissan? No et mitenkään järisyttämättä kissan mielenterveyttä.

Voi sitä itkua ja hammasten kiristystä ja itsesyytöstä ja valitusvirttä jos Tyynelle jotain tuolla ihmeellisessä ulkomaailmassa tapahtuu. Mutta sitten minulla olisi kuitenkin se ajatus: "Se sai touhata ulkona ja oli muuten tosi onnellinen." Itkeä vollottaisin minä sittenkin jos se sisäkissana elettyäänsä kuolee. Sillä erotuksella, että silloin suren myös sitä, kuinka se nautti ulkoilusta vapaana ja minä en antanut.

Ja sitäpaitsi: Tyyne on pitänyt kiinni siitä mitä sanoin. Tai no melkein. Se on pysynyt tontilla, se on tullut sisälle jos pelottaa ja se ei ole sekaantunut tappeluihin. Uhkarohkeillut se on kiivetessään navetan siltaa pitkin tikkaille ja hypätessään sieltä peltikatolle ja luisuttuaan kohti turmiota mutta Vain näyttääkseen miten ketterästi pääsi silti hyppäämään vielä tikkaille. Hei, vauhdista.

Tässä Tyyneä vähän pelottaa...

Mmhhhh... miehiä.

Olin tänään ehkä toista kertaa (?) Iippon syntymän jälkeen ulkona tyttöporukalla - siis ihan ilman Iippoa, ilman miestä. Ihan en vieläkään kykene rentoutumaan vaan Iippo pyörii mielessä - ja vähän sitä on ihan oikeasti ikäväkin. Ihanaa oli kuitenkin, käytiin syömässä kiinalaisessa ja sen jälkeen kuuntelemessa Pappoja.

Mikä se on se juttu. Miesäänet soi ihan äärettömän kauniisti. Kun tuo noin 15 miehinen kuoro aloitti laulamaan Were You There -kappaletta, nauliinnuin samoin tein penkkiin. Melkein en muista hengittää (hjuva soomi). Miehet paksuni vasemmalta oikealle, kohti bassoääniä ;) Bassoäänet oli mahtavia. Mutta yhteen oletettavasti tenoriin minä ihastuin. Ihan törkeen ihana ääni. Löi ehkä leiviltä salaisen paheeni, Heimo Enbuskan, jonka konserteissa käyn toisinaan unohtamassa melkein hengittää. H. Enbuskahan on oikea suomalaisten tunteiden tulkki, savupirtin nurkasta virsiä hämärään iltaan, ärrä vaan tärähtää.

Mietin, että jos lavalla olisi ollut sama määrä naisia, olisiko tulos ollut yhtä vakuuttava? Varmasti eritavalla upean kuuloinen, mutta olisiko se ottanut minua kiinni?

En tiedä. Mutta yksi katse kuitenkin jäi tästä illasta polttelemaan... se oli se kun ajoin pihaan ja ikkunassa oli sekä isi että Iippo.

Iippo ihanuus - ai lav juu <3

(No kyllä sitä isiäkin.)

Tule kanssani Herra Jeesus...

Iippo täytti tänään puoli vuotta. Ajatella, kuusi kuukautta on jo siitäkin päkistämisestä ;) Tässä pieniä tunnelman palaisia puoli vuotiaan kanssa elämisestä, suoraan tältä päivältä:

Unen läpi tuntuu että joku, joka on vahvasti liimaantunut kainalooni, alkaa heräillä: siinä se on taas nukkunut viimeiset kaksi tuntia. Siirrän Iippon jumppaamaan ja selostamaan unen käheällä äänellä juttujansa meidän keskelle. Tarttumaan isiä nenästä ja saamaan tämän heräämään.

Oltiin aamulla ekaa kertaa "lapsellisten aamukahveilla" ja siellä oli kivaa. Iippo tosin nukkui kahdesta tunnista sen yksi ja puoli mutta herättyään ja selvittyään unen pöpperöstä yritti jutella toisille lapsille ja koskettaa yhtä tyttöä kädestä. Ideana aamukahveilla on, että JaHan Hanna on kehittänyt lapsille jotain tekemistä jolloin äidit (tai isät jos niitä tuolla kävisi) saavat jutella omista asioista keskenään. Tosi hieno juttu!

Yritetään maistella possua ja alan epäillä lapsemme uskonnollista suuntausta kun ei sika maistu. Vastaavaa kakomista, yökkimistä ja suun kiinni napsauttamista on nähty viimeksi silloin kun soseita ruvettiin yleensäkin kokeilemaan. Mutta sitten otetaan taas pikkuisen vettä. Lasista, kiitos. Iippo haluaa itse hörpätä. Kädet lasin ympärille äidin kanssa, kieli ulos ja pitkälle lasin alle (tämä on niin huvittavaa) ja sitten pikkuisen hörps, hörps ja lopuksi hirmuista huitomista kun minä ITSE osasin :D

"Tää tää tää tä tä tä!" itkuhälyttimestä iltapäivällä. Päivän toiset kahden tunnit unet ja pikkuinen ukkeli on pirteä kuin peipponen. Eno on tullut käymään joten Iippo näyttää jotain, minkä on oppinut jostain ja ihan huomaamatta: ujostelun. Katsoo enoa ja kiepsauttaa sitten kasvot minun kainaloon. Katsoo uudestaan enoa ja kellahtaa selällään vasten minua :) Huippu söpö!

Päivän kakkosnaurut samalle asialle: Iippon kakkaaminen ja miten se tapahtuu. Tämä ei ole vitsi eikä enää sattumaa koska tämä on todeksi testattu valvotuissa olosuhteissa jo kahden viikon ajan: Isi ja Iippo lähtevät yhdessä vessaan kakalle. Iippo sitterissä. Vessasta kuuluu "Nyt Iippo tehdään kakka." Sitten kauheaa änkäystä ja viiden minuutin päästä mennään vaihtamaan vaippa. Meitä jaksaa naurattaa.

Vaipan vaihdon yhteydessä isä aivastaa. Kuuntelen pyykkejä laittaessa kun Iippo kikattaa täysin hervottomana isille. Isi tekoaivastaa ja heilauttaa päätä "Ää-tshi!" ja Iippo kikattaa ihan mahdottomasti, rätkättää, meinaa läkähtyä. Isi aivastaa, Iippo rätkättää. Isi aivastaa taas, Iippo repeää. Nauhoitettiin kännyköillä kilpaa ja laitettiin mummolle ja ukille iloa sinne reissun päälle.

Eno lennättää Iippoa joka on haltioissaan. Minä mietin taas että miten ihana on kun on niin paljon sylejä.

Iippo istuu sitterissä ja touhuaa yksinään lelujensa kanssa kun me isot ihmiset pelaillaan. Kauhea selostus ja päristys kuuluu vierestä, hirmuinen touhotus: mihin yllän kädellä, mitä pitää ylettääkseen potkia varpaan kärjellä. Välillä pitää kujertaa ja vilkaista että huomaako äiti...

...ja mitäs isin pitää huomata? Tissillä käynnissä ei ole mitään kivaa jos isi ei huomaa. Jos isi on huoneessa niin ennen syömään ryhtymistä Iippo hakee iskän katsekontaktia kunnes isi sitten vilkaisee ja Iippo päästää leveän hymyn ja suureleisesti kääntyy tissille, kohottelee kulmia "Tääpä on mun!". Ja äitiä naurattaa.


Ja illan päätteeksi Iippo yöhaalarissa, siinä tumman sinisessä jossa on pieniä pilviä ja joka on tullut Pohjanmaalta asti, kukkuu äidin vieressä kun luetaan iltasatua. Nimenomaan luetaan koska Iippo täätättää mun lukemisen päälle... iltasyönti ja omaan sänkyyn. Äidin kädestä kiinni. Rukoillaan iltarukous. Pienet, lapsen pulleat kädet ja sormet puristelee minun käsiä. Tutin lussutusta. Iippo kääntyy nenä vasten pinnasängyn laitaa, sivelee välillä siinä roikkuvan täkin punaisia ja keltaisia ja vihreitä autoja. Kääntyy välillä katsomaan minua. Kääntyy taas autoihin päin, sykkyrään. Silitän Iippoa. Ja laulan:

Tule kanssani Herra Jeesus
tule siunaa päivän työ
tule illoin ja aamuin varhain
tule vielä kun joutuu yö
tule vielä kun joutuu yö.

Tule askele askeleelta
minun kanssani kulkemaan
sua ilman en olla saata
pysy luonani ainiaan
pysy luonani ainiaan.