Tien pää

Kyllä tämä blogi on tullut tiensä päähän. Haaveilen jonkin verran blogista, jonne kirjoittelisin runoja ylös. Saa nähdä. Kiitos mielenkiinnosta ja pään sisällön vyörryttämisen mahdollisuudesta. Jatkan ahkeraa vierailua Ihahhurjilla, Aina Valppaissa, Happines Is:ssä, Remonttireiskoilla, Villeissä ja vapaissa ja JaHa:ssa. Kiitos niistä!

Miltä tuoksuu mennyt?

Olen tosi vahvasti tunne-ihminen, rakastan muistoja ja muistan hyvinkin tarkasti mitä kuka milloinkin sanoi, teki ja mitä ympärillä soi tai - tuoksui. Se on joskus ihan kivaa mutta paljon se on pilannutkin. Monta hyvää levyä ja monta tuotetta. Siis kun muisto, mikä korviin pelmahtaa tai ymmärrykseen tuoksahtaa, ei olekaan mieluinen.

Vuosi sitten ostin vartalovoiteen. Dermosil. Rasvailin tietenkin ahkerasti välttääkseni raskausarvet. Tänä aamuna pumppasin pullosta käsille rasvaa ja ÖH olin yhtäkkiä kauhean raskaana ja mahaa kiristi.

Raskauden loppuvaiheesta hommasin niin ikään Dermosilin kautta veriappelsiini-suihkusaippoan. No joo, kesä tulee ehkä mieleen, mutta näin viime kiloja karistaessaan ei halua suihkussa tuntea olevansa taas kömpelö ja isomahainen. Vielä ei ole vauvakuumeen aikakaan.

Juha Tapion Tästä kaikesta levy on ihana. Se oli minulla lainassa isoveljeltä vuonna 2001-2002, aikana, jolloin muutin pois kotoa ja aloin seurustella. Kuuntelin sitä paljon silloin - en niinkään myöhemmin, koska siitä tuli niin haikea mieli. Viime vuonna otin levyn kuunneltavaksi urakalla, nyt siitä tulee onnellinen ja rauhallinen mieli, sekä minulle että mahassa silloin jammailleelle Iippolle.

Mies toi kaupasta housuvaippoja. Niitä Iippolle laittaessani minulle tuli kauhean epävarma ja pelokas olo. Sitä piti kyllä ihan miettiä, sitä oloa. Silmät kiinni. Palasinpa, yllätys yllätys, osastolle. Joku niissä vaipoissa haisi erityisen samalle kuin osaston ekat vauvan vaipat.

Onhan näitä kaikilla. Pian kuitenkin tiedän saavani supermielekkään assosiaation, sen joka kesäisen... ...mies nimittäin valmistelee pihalla grilliä :)

Tämä artikkeli on tynkä koska Iippo heräsi ja keskittyminen herpaantui tuossa Juha Tapion jälkeen.

Min kära Min blåggen

Aina hetkittäin käy mielessä blogin lopettaminen ja siirtyminen takaisin perinteiseen päiväkirjaan, jonka sivuille voi kaikessa Herran rauhassa vuodattaa kaikki soossit ja analysoida oman pään pimeimmätkin tuntemukset. Olen pitänyt oikeaa päiväkirjaa pikkutytöstä saakka ja nyt bloggailun aikana päiväkirja on elänyt täydellistä hiljaiseloa ja se harmittaa minua. Min blåggen on kokenut ravisuttavia muutoksia olemassa olonsa aikana. Alun perin heittäydyin blogeineni nettiin tuntemattomana, vain muutaman läheisen tietäessä osoitteen. Sellaisten, jotka olisivat ne mustat hetkeni kuulleet joka tapauksessa. Blogille oli tarve, päässä oli paljon ajatuksia joita halusin kirjoittaa ulos. Niin paljon, että oli nopeampaa kirjoittaa koneella. Bloggailu kiinnosti. Se olikin kivaa.

Aloitettuani työt opettajana eräs oppilaani vanhempi tunnustautui blogini lukijaksi. Toivoi, ettei se vaikuta kirjoittamiseeni mutta totta kai se vaikutti. Heräsin nimittäin siihen tosiasiaan, että ihmisillä on päättelykykyä ja kaikki eivät varmasti kertoisi minulle yhtä rehellisesti lukevansa päiväkirjaani... Missään vaiheessa, S, en ole kuitenkaan harmitellut, että olet ollut blogini lukija. Pikkuhiljaa yhä enemmän tuttuja alkoi löytää blogini linkkien ja muiden yhteyksien kautta ja siirryttyäni blogspottiin oli minun ihan sama julkaista blogini osoite myös facebookissa. Blogini oli muuttunut tuntojeni kammiosta avoimeksi päiväkirjaksi.

Olen aika paljon kaivannut nimen omaan sitä tuntojeni kammiota, norsunluutornia, luolaa, yöpöydänlaatikkoa, jonne ei kukaan kurki. Moneen paikkaan en kuitenkaan jaksa asioitani kirjoitella. Eikä aikakaan riitä. Toisaalta oma elämä on jotenkin niin seesteistä nyt, ei ole mistä paatostaa - kuten ovat varmasti blogiani pidempään lukeneet huomanneet. On paljon hiljaisempaa. Saa nähdä. Voi olla että tämä vielä sammuu ja pimenee.

Ehkä vaan syttyäkseen uudelleen jonnekin.

Vähintään sinne yöpöydänlaatikkoon.

Mutta jotakin mitä tapahtui vappuna: Tyyne alias Fileas Fogg sai turpiinsa naapurin kissalta. Mieheni on ilmoittanut, että naapuri saa haudata kissansa jos se vielä ilmaantuu meidän pihaan.

Kissa on peto

Nukuttiin tänään Iippon kanssa puoli yhdeksään ja se oli ihanaa. Paitsi Tyynestä, joka kuulemma oli jo Myöhässä! Ai että myöhässä mistä? No koska varhainen kissa saaliin nappaa. Tänään se myös toteutui; Tyynen eka saalis. Innoissaan se roudasi sen näytille ja innoissani olin minäkin, vaikka huomasin sen olevan päästäinen. Eihän kissa sitä syö. Tyynelle se oli ehkä kuitenkin ihan sama, ei se varmaan söisi hiirtäkään, onhan se karvainen. Joten suuren saalisreissun ja siihen liittyneiden kiitosten ja kehujen kerjuun jälkeen se pinkaisi sisälle omalle lautaselle. Saalistaessa nimittäin tulee hurjan nälkä ;)

Sorry vaan, te kaikki joiden mielestä tämä on julmaa.
Minusta tämä on niin hauskaa
että ilmoitin tästä välittömästi sekä miehelle että äidille :D

Jokainen tsäänssi on mahdollisuus

Eilen mun elämälle löytyi tunnari. Se tuli ja alkoi lyödä mun sydämellä.
Rauhan aika. Ehkä siksi. Että mun elämässä on nyt rauhan aika.
Kaikki tuossa kappaleessa on niin jotain mitä on ollut mutta ei enää.
Se pysäytti hetken ja näin kaiken mitä nyt on.

Minua katsoo takaisin pieni, täydellinen ihminen täynnä luottamusta ja rakkautta.
Se on niin puhdas. Tuo pieni.

Virheitä. Niitä on ja kyllä ne on myönnettykin monesti.
Osa olkaa kohauttamalla, osa niin että tuntuu tyhjälle ja osa itkun kanssa.
Osassa on jotain lämmintä jossain kohdin.
Vieläkin.
Niistä kai se nykyinen minä rakentuu.

Sain takaisin ihan älyttömästi.

Vain heikkous voi
Lupauksen murtaa
Harvoin teen sen tahallani

Lähellä ei aina kiinni saa
Vain heikkous voi
Lupaukset murtaa

Vaikka tahdon kaiken kieltää
Tiedän etten paeta voi
Pakko myöntää kaikki virheet
Kuinka paljon korjata voin

Vain heikkous voi
Totuuden peittää
Teen sen näin
Niin helposti hyväksyn sen

Virheitään ei näe
Lähellä vain jää
Toisen jalkoihin
Lähellä

Vaikka tahdon kaiken kieltää
Tiedän etten paeta voi
Voiko murheet kaiken viedä
Kuinka paljon takaisin saan

/Sara

Tärkeitä töröttäjiä

pikkuinen poika iippo ilmari näytti tänään neuvolassa
että osaa ottaa helmen peukulla ja etusormella.
ja vaikka sen vielä pienemmänkin helmen,
sen nuppineulanpään kokoisen,
vaikka.

iippo osaa jo nousta istumaan sitterissä,
istua töröttää siinä sitten tosi tärkeänä.
ja MYÖS iippo oppi kääntymään mahalta selälleen,
ihan perinteiseen malliin.
ei mittarimatomalliin vaikka ensin siltä näyttikin.

ulkona on mahtava sää ja siellä töröttää tärkeänä tämmöisiä:

Taakka harteiltani

Sain eilen odotetun puhelun. Tai no en kyllä osannut odottaa sitä puhelua joten ei se voinut olla odotettu. Helmikuussa käväisin reksille ilmottautumassa ja hän epäili töitten tulevan hakuun maalis-huhtikuussa. Olenkin sitten päivittäin kyylännyt kunnan sivuja jotta koska pääsee hakemaan. Reksi kyllä lupasi laittaa sähköpostia ettei haku mene multa ohi mutta en uskaltanut luottaa siihen keltaiseen muistilappuun kun hänelläkin on varmasti sata ja yksi muistettavaa asiaa... Eilen reksi kuitenkin soitti ja tarjosi minulle töitä. Nyt minulla on siis töitä. Ensi vuodeksi. Ihan aika kiva juttu. Ehdin nimittäin jo muutaman unettoman yön viettämään, pitäähän sitä vähän stressata että miten ensi vuosi kehkeytyy. Suotta, kyllä nämä asiat on isommissa käsissä.

Mies jää siis koti-isäksi. Puhuimme siitä jo ennen Iippon syntymää. Sanoin, etten voi mitenkään tietää miten viihdyn kotiäitinä. Kysyin silloin, että onko hän valmis jäämään kotiin jos minusta tuntuu että haluan töihin. "Miksikäs ei, kai minäkin osaan lasta hoitaa." oli vastaus ja sitä tässä nyt sitten käydään lunastamaan. Olen älyttömän kiitollinen miehelleni, tiedän, että harvempi mies suostuu jäämään kotiin. En kyllä tiedä miksi. Istuuko stereotypiat miesten ja naisten töistä meissä niin tiukasti? Kuitenkin uskon että meidän Iippo-pojalle on lahja että isi on hänen kanssa vuoden jolloin opetellaan puhumaan ja liikkumaan...

...vaikkakin olen epäillyt, että kymmenen vuoden päästä meillä on 2. divarissa salibandya pelaava poika joka ei osaa puhua...

No, onneksi minä olen paljon kotona, ja onneksi isäkin on kova puhumaan :)

Nyt Iippo on nukkumassa ja minä jatkan neulomista, on meinaan uudet sukat taas työn alla!