Miltä tuoksuu mennyt?

Olen tosi vahvasti tunne-ihminen, rakastan muistoja ja muistan hyvinkin tarkasti mitä kuka milloinkin sanoi, teki ja mitä ympärillä soi tai - tuoksui. Se on joskus ihan kivaa mutta paljon se on pilannutkin. Monta hyvää levyä ja monta tuotetta. Siis kun muisto, mikä korviin pelmahtaa tai ymmärrykseen tuoksahtaa, ei olekaan mieluinen.

Vuosi sitten ostin vartalovoiteen. Dermosil. Rasvailin tietenkin ahkerasti välttääkseni raskausarvet. Tänä aamuna pumppasin pullosta käsille rasvaa ja ÖH olin yhtäkkiä kauhean raskaana ja mahaa kiristi.

Raskauden loppuvaiheesta hommasin niin ikään Dermosilin kautta veriappelsiini-suihkusaippoan. No joo, kesä tulee ehkä mieleen, mutta näin viime kiloja karistaessaan ei halua suihkussa tuntea olevansa taas kömpelö ja isomahainen. Vielä ei ole vauvakuumeen aikakaan.

Juha Tapion Tästä kaikesta levy on ihana. Se oli minulla lainassa isoveljeltä vuonna 2001-2002, aikana, jolloin muutin pois kotoa ja aloin seurustella. Kuuntelin sitä paljon silloin - en niinkään myöhemmin, koska siitä tuli niin haikea mieli. Viime vuonna otin levyn kuunneltavaksi urakalla, nyt siitä tulee onnellinen ja rauhallinen mieli, sekä minulle että mahassa silloin jammailleelle Iippolle.

Mies toi kaupasta housuvaippoja. Niitä Iippolle laittaessani minulle tuli kauhean epävarma ja pelokas olo. Sitä piti kyllä ihan miettiä, sitä oloa. Silmät kiinni. Palasinpa, yllätys yllätys, osastolle. Joku niissä vaipoissa haisi erityisen samalle kuin osaston ekat vauvan vaipat.

Onhan näitä kaikilla. Pian kuitenkin tiedän saavani supermielekkään assosiaation, sen joka kesäisen... ...mies nimittäin valmistelee pihalla grilliä :)

Tämä artikkeli on tynkä koska Iippo heräsi ja keskittyminen herpaantui tuossa Juha Tapion jälkeen.

Min kära Min blåggen

Aina hetkittäin käy mielessä blogin lopettaminen ja siirtyminen takaisin perinteiseen päiväkirjaan, jonka sivuille voi kaikessa Herran rauhassa vuodattaa kaikki soossit ja analysoida oman pään pimeimmätkin tuntemukset. Olen pitänyt oikeaa päiväkirjaa pikkutytöstä saakka ja nyt bloggailun aikana päiväkirja on elänyt täydellistä hiljaiseloa ja se harmittaa minua. Min blåggen on kokenut ravisuttavia muutoksia olemassa olonsa aikana. Alun perin heittäydyin blogeineni nettiin tuntemattomana, vain muutaman läheisen tietäessä osoitteen. Sellaisten, jotka olisivat ne mustat hetkeni kuulleet joka tapauksessa. Blogille oli tarve, päässä oli paljon ajatuksia joita halusin kirjoittaa ulos. Niin paljon, että oli nopeampaa kirjoittaa koneella. Bloggailu kiinnosti. Se olikin kivaa.

Aloitettuani työt opettajana eräs oppilaani vanhempi tunnustautui blogini lukijaksi. Toivoi, ettei se vaikuta kirjoittamiseeni mutta totta kai se vaikutti. Heräsin nimittäin siihen tosiasiaan, että ihmisillä on päättelykykyä ja kaikki eivät varmasti kertoisi minulle yhtä rehellisesti lukevansa päiväkirjaani... Missään vaiheessa, S, en ole kuitenkaan harmitellut, että olet ollut blogini lukija. Pikkuhiljaa yhä enemmän tuttuja alkoi löytää blogini linkkien ja muiden yhteyksien kautta ja siirryttyäni blogspottiin oli minun ihan sama julkaista blogini osoite myös facebookissa. Blogini oli muuttunut tuntojeni kammiosta avoimeksi päiväkirjaksi.

Olen aika paljon kaivannut nimen omaan sitä tuntojeni kammiota, norsunluutornia, luolaa, yöpöydänlaatikkoa, jonne ei kukaan kurki. Moneen paikkaan en kuitenkaan jaksa asioitani kirjoitella. Eikä aikakaan riitä. Toisaalta oma elämä on jotenkin niin seesteistä nyt, ei ole mistä paatostaa - kuten ovat varmasti blogiani pidempään lukeneet huomanneet. On paljon hiljaisempaa. Saa nähdä. Voi olla että tämä vielä sammuu ja pimenee.

Ehkä vaan syttyäkseen uudelleen jonnekin.

Vähintään sinne yöpöydänlaatikkoon.

Mutta jotakin mitä tapahtui vappuna: Tyyne alias Fileas Fogg sai turpiinsa naapurin kissalta. Mieheni on ilmoittanut, että naapuri saa haudata kissansa jos se vielä ilmaantuu meidän pihaan.